keskiviikko 29. elokuuta 2018

MetalTour of Saimaa

Syvä itä. Syvä pääty. 👊👊
Tän kesän metal tour murjotettiin Itä-Suomessa Saimaan nurkissa pyörien. Freden kanssa oltiin pari viikkoa reissussa ja suureksi iloksemme Viltsu liittyi pykälään jälkimmäiseksi viikoksi.

Poljettiin noin 1166,6km ja nukuttiin yhtä lukuun ottamatta
kaikki yöt teltoissa.

Frede piirsi reitin ja oli karttavastuussa. Rentoo!

Linkki reittiin.


Ekan pysähdyksen taktiikka, 7" munkki.
 



Pieksämäki-Valkeejärvi 85km.
Junailtiin Pieksämäelle ja loppupäivä
kynnettiin traktoriuraa, kivikkoa ym.


 





Jätte mysig kulmapaita touring.
 

 





Laavulle ryömittiin pitkospuita ja polkuja pitkin. Perillä huomattiin, että oishan sinne ihan tietäkin pitkin päässyt.
Ei saa olla liian helppoo.








Neljä ekaa iltaa duunattiin puuhommat ite. Tai lähinnä Frede duunas, kun mä en oikeen tuu toimeen sen retkisahan kanssa, joten keittelin sit työukolle kahvia ym joutavaa.




Valkeejärvi-Pistohiekka 120km.
Aamukaffet ja tuplaleivokset Mikkelin torilla.















Koko päivä hemmetin siistejä ja tosi raskaita,
mäkisiä sorapätkiä ylös alas.
 



Päivä painoi jo, takana  ~100 kilsaa ja oltiin ajettu reilu vitonen harhaan johonkin niemennokkaan.

BANG!

Mulla heitti takarengas lukkoon. Kurkkasin alas, minkänäköne homma. Huusin Fredelle, että nyt on pahannäköne homma. Vaihtaja pinnojen välissä, ketju pakan alla pinnojen välissä, korvake vääntynyt ja kiekko kierossa. Mun ensituomio oli, että tour oli tässä. Onneks olin väärässä, Frede oikeessa. "Kyl me tää rukataan!"

No, tunnin varikkohommat metsän syrjässä ja saatiin sinkulaksi rukkailtua.

One gear one love odk.

Metal tour ei taivu. Ei hyydy. Soihtu kulkee eteenpäin! 💪











Loppuilta nilkutettiin mitä kauneimpia teitä ja leiriydyttiin
Pistohiekan vanhalle camping-alueelle.






Aijjuu, tässä räminässä oli jo melkeen unohtunut, että Fredeä pisti aiemmin päivällä ampiainen varpaiden väliin.

Vietettiin ilta grillikatoksessa muutaman oluen kera miettien, miten tästä jatketaan. Rukattiin vähän reittiä uusiksi jne.


Pistohiekka-Savonlinna 85km.
Aamusella kisuja ja limpparia.



Mites tollane sähkö-Tunturi tähän hätään?
No vähän ois maito.



Long time no single speed touring.






Ravintola Muikkukukko, Sulkava. 5/5
 

 Savonlinnan Yläfemmasta löytyi uusi ketju ja vaihtaja. Pikkuhiljaa!




Yövyttiin saaressa kilometrin päässä torista.




Toriaamiainen, tokkiisa.



Savonlinna-Joensuu 125km.
Melko helppoa maastoa ja kivoja maisemia. 




 


Mun vuoro ampparin pistolle, alamäessä alahuuleen.







Ihan hemmetin siisti leiripaikka. Laavu oli rinteen päällä, horisontaalisesti bout 20 metriä tuosta soisesta lammesta,  kuitenkin lähemmäs 10 metriä vertikaalista.




Joensuu-Joensuu 30km lol.
Tää on erikoispäivä, siksi tehtiinkin suurimmat duunit jo eilen.
Saadaan erikoisvieras ja erikoistoimitus!

Nukuttiin pitkään ja käytiin päiväkaljalla Joensuun varmaan trendikkäimmällä, ainakin kalleimmalla, terdellä.




Oltiin tosi hyvissä ajoin leirissä.
Odoteltiin Viltsun saapuvan iltakasin jälkeen, joten oli hyvä
tovi hoitaa tervetuliaiskattaus kuosiin.





Pajan puolella odoteltiin myös Viltsun saapuvan!


Tervetuloa!

Viime kesänä olin Viltsun ja Tonin tourilla vierailevana starana.
Nyt taas Vito´s X Metal tour-collabo näin päin! Loves!


Erikoistoimitus.
Soitin HUGiin Hessoihin alkuviikosta ja Viltsu toimitti sliderit sieltä mukanaan perjantaina. Super kiitos vielä. <3

Noiden kikkareiden kilohinta oli luokkaa huomenlahjarihkama eli aika paljon, mutta saatiinpahan romut kuntoon!



Johtava puskamekaanikko Frede!
Vartin keikka ja pyörä oli paremmassa kunnossa kuin reissuun lähtiessä.




Camp vibesit oli taas kohillaan!




Joensuu-Kivivaara 125km.
Viltsu toi mukanaan myös sateet, joita saatiinkin jälkimmäinen
viikko niskaan päivittäin.
Eka vajaa satku ennen lounasta kulki uuden kirittäjän ja suotuisten tuulten siivittämänä tosi haipakkaa.





 Käenkoskella oli tällanen ravintola/matkakeskushässäkkä.
Päästiin rappuun, mutta muut lävet kiinni. Koputettiin ja tunnelma oli sellai Kummelin lakaisijat. Vähän pelotti, mutta paikalle saapui lakaisijoiden sijaan erittäin herttainen emäntä.

"Moikku, jotain lounasta voitais."
-Voi kuule, kun ei oo mitään valmiina. Oon lähössä kohta kylille (Ilomantsiin matkaa 50km) kauppaan. Jos odotatte, voin laittaa teille ruokaa.

Tilattiin kylmät sandelssit ja saatiin jäädä pihalle pitelee sadetta ja kokkaamaan omat kenttälounaat.

Samalla tutkittiin vähän tarkemmin, mihin oli illaksi tarkoitus mennä. Rajaselkkaus välttääksemme jouduttiin vähän rukkaamaan taas reittiä uusiksi.
 







Viimeiset ~30 kilsaa oli sellasta juoksuhiekkaa huhhuh!
Tosi raskasta, mateluvauhdillakin useamman kerran vedettiin molemmat pyörät luisussa elikkäs lintassa.






Kivivaara-Nurmes 153km.
Heti aamusta vesisateeseen tien päälle.







TaigaMaja, Hatunkylä.
Aamun eka kaffestoppi. Tosi sympaattinen ukrainalaissyntyinen hefe otti meidät pihalla jo vastaan ja kysyi, otammeko tavallista vaiko vahvaa kahvia. Vahvaa tietty. Imailimme stydit ryystöt ja kuuntelimme kiintoisia tarinoitaan. Tuolla on hostellimajoitusta ja talvisin myös hyskusafareita ym karhukierroksia, makee mesta.

Samaan kaffepöytään istahti myös helsingin herroista puhuvia metsästäjiä rassaamaan haulikoitaan,
karhunkaato alkoi huomenna klo 12.

Puimme punaviherkuplamme ja kuoritakit takas päällemme ja poistuimme.







Olin jotenkin tosi raskaalla jalalla liikkeellä, eikä pyörä tuntunut oikein  kulkevan. Tuntui päivän 150+ kilsaa liian kovalta ajatukselta, kunnes Viltsu väläytti, että voisi paistaa meille illalla burgerit.
Okei let´s do this!


Pysättiin matkalla vielä jo kiinni menneen kirpparikahvilan pihaan. No, myyjätär oli vielä paikalla ja avasi oven, koska näki ikkunasta "reppanat pyöräilijät". Tuoretta kahvia ei enää ollut, joten vedin
termarin pohjalta kylmät hrrr.
Koska, eihän minuu varten tarvii keittää.







Raesärkät, kannatti polkea.
Ja Viltsun burgerit!

"Tua noi. Eihän tua poika vaan sukella tonne"
"Tua poika on ennenki klapei hakannu, kato ny"
"Taitaa olla ammattikokki tua poika,  kato ny"
"Laita poika villasukat, ettet tua noi palellu"
-merikarvialaismuori

Kiitos huolenpidosta, mutta Sami on sanonut, ettei ikinä, ei ikinä,
sukkia sandaaleihin.





Nurmes-Litmaniemi 120km.
Vastatuulta ja taas kastuttiin.




Lounastettiin Juankoskella.
Löydettiin kylän ainut ravintola. "Pizzabuffa on jo loppu ja
kokki on lomalla, ei pysty."
Viereinen pizzeriakin oli kiinni. No, grilli löytyi.
Vedettiin ~3000kcal setit siinä boom.

Jälkkäriksi kahvi, kiitos.
"Ei oo valmiina, voin keittää."
No, eihän minuu varten tarveis.
"Hetki vain, 50 senttiä."









Litmaniemen laavu oli melojille tarkoitettu, joten pyörillä lähestyminen oli melkoista rämpimistä.
Kannatti kumminkin rämpiä, hemmetin upee mesta jälleen.
Lyötiin teltat riviin laavun sisään ja Viltsu nosti Kallaveden 
kuhaa iltapalaksi aissssaaketi.


 



Litmaniemi-Leppävirta 75km.
Tässä kohtaa oli alla kahdeksan perättäistä yötä teltassa. Illaksi olis luvassa suurta porkkanaa, Viltsun mökki saunoineen ym.
Aamupuuron perään jatkot Vehmersalmen vohvelibaarista.







Heitettiin maisemalenkki, käytiin Kurjalassa kurjuuttamassa, saatiin tietty sade niskaan ja kivuttiin Mustinmäelle.





Jooh kelepailee! Alettiin olee saunan ja pesun tarpeessa. Ja hotellitason safkahuolto ym hostaaminen siihen päälle. Naattia naattia. Kiitos! :)









Leppävirta-Siikakoski 115km.
Björnin leipomosta vähän apetta messiin.






valvatus / vouhotus / vitutus








Tonni täyteen!
Kylvimme mm koskessa.

Vähän myös:
Pete Parkkonen - kohta sataa




 Illalliselle suunniteltiin halloumiburgerit, mutta lopulta söimme hipsterileipäsiä. Helen hyviä kylläki!




Siikakoski-Matkoslampi 105km.
Illalla odottaa päätösbileet ja käpysauna, vähän voi jo vetää rokrok!
👊👊
 



Leipomo Agassi, Anttola.
-Lajitelma, kiitos.

 

Noh, ei mua varten ois tarvinnu.





Tää läppä ei vanhene ikinä. Vihreän kullan kulttuuritie nro 420.
Vaikka saatiin taas saavista vettä niskaan, meni aika blisautellen viimeinen satku.




 

Kuudetta päivää putkeen sadetta lol.
Mökillä pelataan ristiseiskaa tms, tien päällä seurataan sitä parin sekunnin välein tipahtavaa ja uudestisyntyvää vesipisaraa lipan puolelta toiselle.







Ajoissa taas leirissä.
Käpysauna suhisemaan, eka kierros löylyjä jo päivällä.
 


Pannut kuumana.

Erikoisvieras! Sami nykäs Turusta mein kanssa viettää vikaa iltaa nyce!





Aamulla taas aihetta juhlaan, Fredericon synttärit! 🎈🎈 
Martan konditoriosta nisua ja tummaa paahtoo.



Viltsu ajoi Lahteen junalle, Frede ja Sami Voikoskelle bussille ja mä poljin Mäntyharjulle junalle.




Olihan taas tour!

Kiitos ukot!
Frede <3
Viltsu <3
Sami <3